Toimiva työpiste kotiin – näin onnistut

Etätyöt tuli jäädäkseen ja koululainenkin tarvitsee läksyjen tekoon soveltuvan työskentelytilan. Mutta kuinka järjestää kotiin toimiva työpiste, kun tila ei riitä erilliseen työhuoneeseen?

Harvalla riittää oikeasti tilaa kokonaiselle työhuoneelle, mutta säännöllisesti kotona työskentelevälle olisi hyvä järjestää kotiin selkeä paikka työskentelylle. Tämä auttaa erottamaan työn ja vapaa-ajan, lisää työskentelymukavuutta ja työn tehokkuutta sekä helpottaa järjestyksen ylläpitoa, kun työvälineille on oma säilytyspaikkansa. Viihtyisän ja toimivan työpisteen saa järjestettyä hyvinkin pieneen tilaan, kun käyttää kekseliäisyyttään ja hyödyntää käytössä olevan tilan kokonaisuudessaan.

Valjasta turha tila hyötykäyttöön

Onko kotonasi tila tai alue, joka ei sovellu oikein mihinkään ja vie vain turhia neliöitä. Monesti esimerkiksi erilaiset syvennykset huoneissa, portaiden alle jäävä tila sekä turhan leveät käytävät saattavat synnyttää juuri tällaista “luppotilaa”, joka kerää vain turhaa tavaraa tai saattaa tuntua tyhjältä ja keskeneräiseltä. Ota tila hyötykäyttöön ja muuta se työpisteeksi!

Piilota: Mikäli et jaksa pitää työpistettä jatkuvasti siistinä ja järjestyksessä, muttet halua myöskään häiriintyä työpisteen sotkuisuudesta, kokeile piilottaa tila sisustukseen. Esimerkiksi kattoon kiinnitettävän kiskon ja sisustussilmääsi miellyttävän verhon avulla voit kätkeä työtilan katseilta silloin kun se ei ole käytössä.

Korosta: Työpisteen ei missään tapauksessa tarvitse olla vain tylsä tila, jossa on pakolliset työvälineet järkevästi sijoitettuna. Koska työpiste on osa kotiasi ja oletettavasti tullut jäädäkseen, mikset sisustaisi sitä muuhun kotiisi sopivaksi – tai jopa korostaisi sitä! Esimerkiksi muutoin hillitysti sisustetussa kodissa työpiste voisi olla värikäs ja leikkisä katseenvangitsija, ja vastaavasti värikkäässä kodissa työskentelytila voisi olla rauhan ja seesteisyyden tyyssija. Tai miltä kuulostaa kokonaan musta-valkoinen työpiste tai työtila, jossa on boheemin rento tunnelma?

Työpiste, missä on valkoinen pöytä ja musta tuoli.

Hyödynnä koko tila lattiasta kattoon

Etenkin säilytystila on pienessä kodissa usein kiven alla, joten vaikka avara ja minimalistinen työtila houkuttelisikin, voi sellaista olla hankala järjestää. Kun tila on rajallista, kannattaa ottaa luovat ratkaisut käyttöön ja miettiä kuinka säilytystilan voisi maksimoida niin, että se toimisi osana sisustusta ja olisi ilo silmälle. Seinätilan voi hyödyntää vaikka kokonaan asentamalla kivoja hyllyjä, tasoja sekä koukkuja ja jopa katosta voi laittaa roikkumaan erilaisia säilytysratkaisuja. Esimerkiksi Pinterestistä löytyy hyviä ideoita tavaroiden säilytykseen.

Leikittelevän sisustajan valinta: Asenna seinälle tauluhyllyjä tarpeen mukaan ja päällystä erilaisia lasipurkkeja kauniilla serveteillä. Järjestele hyllyille tärkeät muistikirjat, kalenterit ja kansiot sekä lasipurkkeihin järjestetyt pienet toimistotavarat kuten kynät, kumit, viivottimet ja sakset. Voit lisätä hyllylle myös viherkasveja tai sisustusesineitä viihtyisyyttä lisäämään.

Minimalistin valinta: Hanki työpisteen päälle ovellinen seinähylly ja piilota kaikki työvälineet ovien taakse piiloon. Välineet pysyvät helposti aivan kätesi ulottuvilla, mutta kotitoimiston tunnelma pysyy rauhallisena kun tavarat saa piilotettua suljettujen ovien taakse piiloon.

Laita johdot järjestykseen

Valitettavan usein epämääräinen johtojen sekamelska tekee kauniistakin työtilasta rauhattoman ja epäsiistin näköisen. Onneksi johtopulmaan on olemassa erilaisia sisustussilmääkin miellyttäviä ratkaisuja, kuten kaapelisukat sekä johtokotelot, -kiinnikkeet ja -rasiat. Toimiva työpiste on helppo pitää ilmeeltään siistinä kun johdot on järjestyksessä ja kaikelle on oma paikkansa.

Ajattele luovasti!

Mikäli selkeää paikkaa työpisteelle ei kaikesta huolimatta meinaa löytyä, koeta tarkastella kotiasi ulkopuolisen silmin. Joskus myös keskustelu jonkun läheisen (tai vaikkapa sisustussuunnittelijan) kanssa auttaa kirkastamaan ajatuksia ja keksimään hieman yllättäviä ja erikoisempiakin ratkaisuja. Sopisiko johonkin rakoon esimerkiksi seinään kiinnitettävä, taitettava työpöytä vai hankkisitko sittenkin pukkijalat ja pöytälevyn, jolloin voit kasata pöydän vaikka keskelle olohuonetta ja laittaa sen kokoon aina tarvittaessa. Vain luovuus on rajana!

Vai haluaisitko sittenkin sen ihka oikean työhuoneen tai edes työskentelyyn paremmin sopivan tilan? Mikäli nykyinen kotisi ei taivu tämän hetkisiin tarpeisiisi ja asunnonvaihto olisi ajankohtainen, ota yhteyttä ammattitaitoisiin välittäjiimme, niin tehdään yhdessä asuntohaaveistasi totta!

Uusimmat blogikirjoitukset

Ensiasunnon ostaminen – näin onnistut

Ensiasunnon ostaminen on yksi merkittävimmistä virstanpylväistä elämässä ja siihen liittyy yleensä ihania haaveita ja kutkuttavaa jännitystä. Mitä kaikkea ensimmäistä omaa kotia hankkiessa olisi hyvä tietää ja huomioida?

Tampereen Lintuhytti – tutustu asuinalueeseen

POPasuinalue -blogisarjassamme tutustumme vuorotellen Pirkanmaan eri asuinalueisiin: tällä kertaa alue-esittelyssämme on luonnonläheinen Tampereen Lintuhytti.

Tampereen asuinalueet – 3 suosittua aluetta

Oletko koskaan käynyt asuntohaaveilukierroksella unelma-asuinalueellasi? Haaveilukierros esimerkiksi lenkin yhteydessä saattaa kirkastaa asuntounelmia ja antaa hyvin osviittaa kaavailemasi asuinalueen hyvistä ja huonoista puolista.