Asunnon stailaus myyntikuntoon – parhaat vinkit

Asunnon stailaus myyntikuntoon vauhdittaa myyntiä ja saattaa vaikuttaa kohteen arvoon positiivisesti. Stailattu asunto antaa sopivasti tilaa asuntohaaveilijoiden unelmille, herättelee mielikuvia erilaisista mahdollisuuksista sekä tietysti korostaa asunnon parhaita puolia. Pieni panostus oikean tunnelman luomiseksi kannattaa, sillä stailaus saattaa nostaa asunnon arvoa parhaimmillaan jopa 5-10 prosenttia. Nappaa alta ammattilaisen vinkit stailaukseen ja järjestele asuntosi myyntikuntoon.

Eteinen, mikä on ahdattu täyteen ulkovaatteita ja tavaraa.

ENNEN

Eteinen, missä on vain vähän ulkovaatteita ja tavaroita.

JÄLKEEN

1. Siivoa koko asunto

Kukapa ei haluaisi kotinsa olevan siisti ja puhdas! Asuntoa kaupatessa halutaan luoda mielikuva unelmakodista. Likaiset pinnat, rikkinäiset tavarat ja sotkuiset kaapit antavat kauniistakin kodista epäsiistin ja tunkkaisen vaikutelman. Pese ja puunaa siis kaikki pinnat (myös ikkunat!), järjestä kaapit ja hävitä rikkinäiset huonekalut sekä esineet. Selkeintä on käydä koko asunto läpi huone kerrallaan.

Psst! Älä jätä pahinta romukaappiakaan järjestelemättä, sillä kiinnostunut ostajaehdokas saattaa kurkata kaappiin selvittääkseen säilytystilan riittävyyttä.

2. Karsi tavaraa

Potentiaalisen kodinostajan on helpompi kuvitella itsensä asumaan kotiin, jossa on tilaa hänen omille haaveilleen. Kun huonekalut on aseteltu väljästi ja huoneessa näkyy hyvin lattiaa ja seinää, tuntuu tila paljon suuremmalta ja avarammalta. Toisin sanoen mitä enemmän tavaraa asunnossa on, sitä ahtaammalta se tuntuu. Runsas sisustus saattaa sopia tyyliisi, mutta myynnin ajaksi tavaroita kannattaa laittaa esimerkiksi varastoon odottamaan uutta kotia. Haluathan varmaan myydä asuntosi mahdollisimman nopeasti?

Vessa, missä on tavaroita esillä.

ENNEN

Vessa, missä tavarat ovat pois näkyviltä.

JÄLKEEN

3. Sisusta neutraalisti ja väljästi

Neutraali sisustus vetoaa useimpiin ostajaehdokkaisiin, sillä se toimii ikäänkuin pohjana jokaisen omille mieltymyksille ja tarpeille. Esimerkiksi hyvin persoonallinen ja värikäs sisustus saattaa karsia ostajia jo myyntikuvien perusteella, tai rajata kohderyhmän melko suppeaksi. Uutta kotia etsivän voi olla hankala hahmottaa kuinka asunto soveltuisi juuri hänen tyyliinsä eikä hän välttämättä viitsi vaivautua asuntonäytölle katsomaan kohteen mahdollisuuksia tarkemmin.

Vinkki: Valokuvasta näet helpommin, mikä sisustuksessa toimii ja mitkä asiat pomppaavat liikaa silmille. Jo nopea räpsy kännykkän kameralla auttaa hahmottamaan paremmin tilan. Eli ei muuta kuin kuvia napsimaan!

4. Valaise huolellisesti

Paitsi että kauniisti valossa kylpevä asunto on paljon houkuttelevampi kuin synkkä ja hämärä tila, näkee hyvin valaistussa kodissa kokonaisuuden paljon paremmin. Lisäksi valoisuus luo ympärilleen enemmän tilaa ja avaruutta. Luonnonvalo on tietysti paras vaihtoehto, joten verhot kannattaa vetää kunnolla ikkunoiden edestä pois ja sälekaihtimet nostaa ylös. Niihin tiloihin, joihin luonnonvalo ei yllä syystä tai toisesta, voi valoisuutta lisätä lisävalaisimilla ja mahdollisimman kirkkailla lampuilla, sekä heijastamalla valoa peilien avulla.

Kylpyhuone, missä tavarat ovat esillä.

ENNEN

Kylpyhuone, missä ei ole tavaroita esillä.

JÄLKEEN

Muista vielä pikavinkit myyntikuvauksia ja asuntonäyttöjä varten:

Eteinen:

  • Jätä muutama kaunis takki tai laukku roikkumaan naulakkoon ja hyväkuntoiset kengät kenkien paikalle, mutta siivoa loput tavarat pois näkyviltä. Tällöin tunnelma on siisti, mutta asutun näköinen ja kotoisa.
  • Jos eteinen on pieni (ns. tuulikaappi) ja lattiapinta aikansa elänyt, voit päällystää koko lattia-alueen esim. mittoihin leikattavalla kuramatolla.

Olohuone:

  • Laita henkilökohtaiset valokuvat pois näkyviltä ja vähennä tarvittaessa koriste-esineiden määrää
  • Pyyhi tv-ruudusta pölyt ja sormenjäljet
  • Puhdista takka näkyvästä noesta ja muusta liasta
  • Piilota johdot ja tyhjennä tasot sekä lokerikot irtotavarasta

Keittiö:

  • Kiillota kaikki kiiltävä, kuten rosteripinnat, hanat, altaat ja uunin ovi
  • Tyhjennä jääkaapin ovi magneeteista ja papereista
  • Piilota tarpeettomat pienkoneet kaappeihin sekä irrota esille jäävien johdot seinästä ja asettele ne koneen taakse piiloon.
  • Pöytäpintoja voi somistaa esimerkiksi hedelmillä, kukilla tai yrttikorilla.
  • Piilota lemmikkien ruokailuun ja hoitamiseen liittyvät tarvikkeet

Makuuhuone:

  • Petaa sänky mahdollisimman houkuttelevaksi. Puhtaat vuodevaatteet, siisti päiväpeite ja neutraalit sisustustyynyt luovat tunnelmaa
  • Tyhjennä yö- ja työpöydiltä kaikki ylimääräiset tavarat, kuten puhelimen laturi, herätyskello tai radio
  • Viikkaa vaatteet kaappeihin ja huolehdi, että kaapin ovet mahtuvat kunnolla sulkeutumaan. Järjestä leikkikalut paikoilleen ja laita henkilökohtaiset valokuvat pois näkyviltä

Kylpyhuone:

  • Poista näkyviltä hygieniatuotteet ja henkilökohtaiset tavarat kuten kylpytakit, shampoot, hammasharjat, roskakorit ja vessaharjat
  • Ripusta esille värisävyiltään hillittyjä ja puhtaita pyyhkeitä muutama kappale
  • Varmista, että wc:n tai kylpyhuoneen valaisimet toimivat, eivätkä ole esimerkiksi kellastuneet liikaa ajan saatossa

Piha:

  • Asettele ulkokalusteet järjestykseen
  • Kukat, kasvit ja erilaiset tekstiilit terassikalusteiden kanssa luovat mukavaa kodikkuutta
  • Siirrä ylimääräiset tavarat pihalta varastoon
  • Siirrä autot pois pihalta esimerkiksi kaummaksi kadulle kuvausten ajaksi
  • Huolehdi pihatyöt ajan tasalle (auraus, haravointi tai nurmenleikkuu jne.)
Olohuone, missä on paljon sisustustavaraa.

ENNEN

Olohuone, missä on pelkistetty sisustus ja vähän tavaroita.

JÄLKEEN

Tarkista nämä juuri ennen asuntonäyttöä:

  • Vie roskat ja tuuleta koti
  • Piilota henkilökohtaiset tavarat näkyviltä
  • Poista pyykit naruilta sekä avonaiset pyykkikorit näkösältä
  • Petaa sängyt, pöyhi sisustustyynyt ja viikkaa tai asettele viltit sekä muut tekstiilit kauniisti
  • Avaa verhot ja nosta sälekaihtimet
  • Valaise riittävästi

Opas myytävän asunnon stailaukseen

Asunnon stailaus myyntikuntoon ei näiden vinkkienkään avulla ole välttämättä mikään helppo juttu tavan tallaajalle, mutta asiansa tunteva välittäjä tietää kyllä keinot korostaa kodin parhaita puolia, ja osaa tarvittaessa hyödyntää verkostojaan stailausavuksi. Mikäli sinulla heräsi kysyttävää tai kommentoitavaa ohjeisiin liittyen, ota meihin yhteyttäMe autamme mielellämme asunnon myyntihommissa!

Uusimmat blogikirjoitukset

Ensiasunnon ostaminen – näin onnistut

Ensiasunnon ostaminen on yksi merkittävimmistä virstanpylväistä elämässä ja siihen liittyy yleensä ihania haaveita ja kutkuttavaa jännitystä. Mitä kaikkea ensimmäistä omaa kotia hankkiessa olisi hyvä tietää ja huomioida?

Tampereen Lintuhytti – tutustu asuinalueeseen

POPasuinalue -blogisarjassamme tutustumme vuorotellen Pirkanmaan eri asuinalueisiin: tällä kertaa alue-esittelyssämme on luonnonläheinen Tampereen Lintuhytti.

Toimiva työpiste kotiin – näin onnistut

Etätyöt tuli jäädäkseen ja koululainenkin tarvitsee läksyjen tekoon soveltuvan työskentelytilan. Mutta kuinka järjestää kotiin toimiva työpiste, kun tila ei riitä erilliseen työhuoneeseen?