Onko nyt hyvä aika ostaa asunto?
Kuinka muuttunut maailmantilanne on vaikuttanut asuntokauppaan ja mikä innostaa ihmisiä asuntokaupoille. Kannattaako asuntoa hankkia nyt vai pitäisikö asuntohaaveet pistää jäihin? Entä pitääkö oma asunto olla myytynä uuttaa ostettaessa? Katso videolta kuinka POP Kotikaupan myyntipäällikkö Tiina Sundell (LKV, KiAT) ja Kurikan POP Pankin pankinjohtaja Maarit Vähäsaari vastaavat kysymyksiin, jotka pohdituttavat usein asunnon hankinnassa.
Muuttuneen maailmantilanteen myötä sekä asuntokaupoilla, että pankin puolella lainaneuvotteluissa nousevat pohdintaan monet asunnon kuntoon ja ominaisuuksiin liittyvät kysymykset. Kuntotutkimuksen ja sen tarpeellisuuden lisäksi erityisesti erilaiset energiamuodot herättävät paljon keskustelua.
Tiinan mukaan moni punnitsee erilaisten lämmitysmuotojen kustannuksia, muttei välttämättä hoksaa ottaa huomioon muita asunnon energiatehokkuuteen vaikuttavia asioita. Pankin puolella rahoitusneuvotteluissa mietitään puolestaan muun muassa tontin omistusmuodon vaikutusta asuntolainan saamiselle.
Pankki mukana asuntokaupoilla
Sekä Maarit, että Tiina painottavat, että asunnon hankintaa pohtiessa kannattaa olla yhteydessä pankkiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mutta miksi yhteys pankkiin on niin tärkeää?
Maaritin mukaan pankin lainaneuvotteluissa korostuu kaksi tärkeää asiaa, joiden avulla selvitetään mahdollisuuksia asuntolainan saantiin sekä tehdään laskelmia mahdollisen lainan määrästä. Ei ole esimerkiksi yhdentekevää hankkiiko 200 000 euron muuttovalmiin asunnon vai 100 000 euron asunnon, josta remontoi 100 000 eurolla 200 000 arvoisen kodin.
Myös korot ovat oleellinen osa asuntolainaa ja niidenkin suhteen on hyvä tehdä laskelmia. Vaikka korot ovat Maaritin mukaan edelleen maltillisella tasolla historiaan verraten, on korkojen nousuun tarpeellista varautua. Kuinka korkojen nousuun sitten voi varautua ja millä tavoin nousu vaikuttaa lainan määrään.
Jokaisessa asuntokaupassa on omat koukeronsa. Siksi pankki sekä ammattitaitoinen ja kokenut välittäjä ovat tärkeitä kumppaneitasi asunnon ostoa harkittaessa, joihin kannattaa olla yhteydessä jo mahdollisimman varhain asuntokaupoilla.
POP Kotihetki auttaa kirkastamaan asuntohaaveita
POP Kotikaupalla omia asuntoajatuksia voi kirkastaa milloin tahansa puolueettoman ammattilaisen kanssa maksuttomassa POP Kotihetkessä, joka on noin tunnin mittainen keskusteluhetki asiansa osaavan välittäjän kanssa.
Varaa POP Kotihetki